Tekstiversio
  • Oikeusministeri Brax vierailee Yhdysvalloissa

    06.09.2010
    Oikeusministeri Tuija Brax vierailee Washingtonissa Yhdysvalloissa 6. – 10. syyskuuta. Hän tapaa Yhdysvaltain oikeusministerin Eric Holderin. Ministerit keskustelevat muun muassa tietosuojakysymyksistä, jotka liittyvät kansainvälisten tilisiirtotietojen sekä lentomatkustajien tietojen luovuttamiseen EU-maista Yhdysvaltoihin. EU-maat luovuttavat kyseisiä tietoja terrorismin ja sen rahoituksen torjumiseksi.
  • Vaali- ja puoluerahoitusuudistus kokonaisuudessaan voimaan

    31.08.2010
    Syyskuun alussa tulevat voimaan loput uudistukset puolueiden ja ehdokkaiden vaalirahoitusta koskevaan lainsäädäntöön. Puolueita koskevia säännöksiä sovelletaan eräiltä osin kuitenkin vasta 1.1.2011 alkaen. Ehdokkaiden vaalirahoitusta uudistettiin laajasti jo viime vuonna. Uusia vaali- ja puoluerahoitussäännöksiä noudatetaan täysimääräisesti tulevissa eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2011.
  • Maanvuokralain tarkistaminen sai kannatusta

    31.08.2010
    Maanvuokralain tarkistamista käsitelleestä oikeusministeriön työryhmämietinnöstä on saatu lausunnot 33 viranomaiselta ja yhteisöltä. Suurin osa lausunnonantajista katsoi, että ehdotetut muutokset parantaisivat sekä vuokranantajan että vuokralaisen asemaa ja vaikuttaisivat myönteisesti maaseutuelinkeinojen harjoittamiseen.
  • Yhdistyslain uudistukset voimaan 1. syyskuuta

    30.08.2010
    Yhdistyslaki uudistuu syyskuun alusta vastaamaan paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia. Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia lisätään sallimalla etäosallistuminen yhdistysten ja valtuutettujen kokouksiin. Lisäksi nykyinen maallikkotilintarkastus muuttuu toiminnantarkastukseksi.
  • Kuluttajaluottojen tarjontaan enemmän vastuullisuutta - pikaluottoyrityksille pakollinen rekisteröinti

    26.08.2010
    Kulutusluottoja koskeva lainsäädäntö uudistuu kokonaan. Luotonantajat velvoitetaan rekisteröitymään ja noudattamaan hyvää luotonantotapaa.
  • Sähköistä tiedoksiantoa halutaan lisätä

    26.08.2010
    Viranomaisten mahdollisuuksia lähettää asiakirjoja ja päätöksiä tiedoksi sähköisenä viestinä, kuten sähköpostitse, halutaan lisätä. Eduskunnalle huomenna 27.8. presidentin esittelyssä annettavan esityksen mukaan sähköistä tiedoksiantoa voitaisiin käyttää tilanteissa, joissa muuten käytetään ns. tavallista tiedoksiantoa eli joissa tiedoksianto yleensä toimitetaan tavallisena kirjeenä postitse vastaanottajalle.
  • Suomalaisehdokkaiden nimeäminen kansainvälisten ja EU:n tuomioistuinten tuomarin tehtäviin avoimemmaksi

    26.08.2010
    Suomen kansallisten ehdokkaiden nimeämiseen kansainvälisten ja EU:n tuomioistuinten tuomarin tehtäviin liittyvät menettelyt yhdenmukaistuvat, kun järjestelmää koskevat säännökset lisätään lakiin marraskuun alusta.
Oikeusministeri Tuija Brax
johtaa oikeus- ministeriötä.
Oikeusministeri Tuija Brax. Kuvaaja: oikeusministeriö/Studio Sami Kulju




Linkki sivulle asunto-osakeyhtiölain uudistaminen

Linkki Tietoa arjen ongelmiin -sivulle

Tutustu vankilatuotteisiin

OIKEUSMINISTERIÖ
PL 25
00023 Valtioneuvosto
Eteläesplanadi 10, Helsinki
Puhelin 09 160 03
Faksi 09 1606 7730
oikeusministerio(at)om.fi

Ministeriön yhteystiedot 

Hallinnonalan yhteystiedot