Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei tarkoita ainoastaan sitä, että lakia noudatetaan ja asiassa päädytään oikeudellisesti perusteltuun ratkaisuun. Merkitystä on myös sillä, kokevatko oikeudenkäynnin osapuolet tulleensa kuulluiksi ja kunnioitetuiksi sekä pitävätkö he menettelyä puolueettomana ja reiluna. Tällaisesta kokemuksesta käytetään käsitettä koettu oikeudenmukaisuus. Kokemus on tärkeä myös koko oikeusjärjestelmän kannalta, sillä oikeudenmukaisiksi koetut menettelyt vahvistavat luottamusta viranomaisiin ja oikeusjärjestelmän legitimiteettiin, mikä puolestaan lisää ihmisten halukkuutta hyväksyä viranomaisten päätöksiä ja noudattaa lakia.
Videoyhteys voi muuttaa oikeudenkäynnin vuorovaikutusta tavoilla, joilla on merkitystä oikeudenmukaisuuden kokemukselle. Etäyhteydessä yhteisläsnäolon tunne voi heikentyä, sanattomien vihjeiden, kuten katsekontaktin ja kehonkielen tulkinta vaikeutua ja osallistuminen tuntua etäisemmältä kuin fyysisessä oikeussalissa. Lisäksi tekniset häiriöt ja videovälitteisen osallistumisen aiheuttama kuormitus (engl. Zoom fatigue) voivat vaikeuttaa menettelyn seuraamista ja siihen osallistumista. Toisaalta etäkuuleminen voi joissakin tilanteissa myös helpottaa osallistumista ja vähentää siihen liittyvää kuormitusta, esimerkiksi silloin kun fyysinen läsnäolo oikeussalissa olisi osallistujalle psyykkisesti raskasta. Siksi etämenettelyjen vaikutuksia oikeudenmukaisuuden kokemukseen ei voida arvioida yksiselitteisesti, vaan ne riippuvat myös tilanteesta ja tavasta, jolla etäkuuleminen toteutetaan.
Kandidaatintutkielmassani tarkastelin EU-rahoitteisen HEUNIn koordinoiman E-ViVi-hankkeen vuonna 2025 kerätyn kyselyaineiston avulla sitä, miten Suomessa ja Ruotsissa työskentelevät tuomarit, syyttäjät ja puolustusasianajajat arvioivat etäkuulemisten oikeudenmukaisuutta. Pääanalyysiin sisältyi 211 oikeusammattilaista. Heitä pyydettiin arvioimaan erikseen syytetyn ja asianomistajan näkökulmasta, kokevatko asianosaiset etäkuulemisen yhtä oikeudenmukaisena kuin paikan päällä tapahtuvan kuulemisen.
Tutkimuksen ehkä yllättävin tulos oli, etteivät oikeusammattilaiset keskimäärin pitäneet etäkuulemista lähikuulemista epäoikeudenmukaisempana. Arviot olivat sekä syytettyjen että asianomistajien osalta keskimäärin myönteisiä, mikä viittaa siihen, ettei etäkuulemisen itsessään arvioitu heikentävän koettua oikeudenmukaisuutta verrattuna perinteiseen lähikuulemiseen. Tulos haastaa osittain etäoikeudenkäyntejä koskevassa keskustelussa esiintyvän oletuksen siitä, että videovälitteisyys itsessään heikentäisi oikeudenkäynnin koettua oikeudenmukaisuutta. Yksi mahdollinen selitys on, että etäkuulemiset ovat jo vakiintuneet osaksi rikosprosessia siinä määrin, ettei niitä enää mielletä poikkeuksellisiksi tai lähtökohtaisesti oikeudenmukaisuutta heikentäviksi menettelyiksi.
Eri asianosaisten näkökulmasta etäkuulemisen oikeudenmukaisuus ei kuitenkaan näyttäytynyt täysin samanlaisena. Syytettyä koskevat arviot olivat johdonmukaisesti kriittisempiä kuin asianomistajaa koskevat arviot. Tämä voi liittyä siihen, että syytetyn kohdalla etäosallistuminen koskettaa erityisen keskeisiä oikeusturvan osa-alueita, kuten mahdollisuutta kommunikoida luottamuksellisesti avustajan kanssa, osallistua aktiivisesti omaa asiaansa koskevaan käsittelyyn ja reagoida oikeussalissa tapahtuviin tilanteisiin. Asianomistajan näkökulmasta etäosallistuminen voi puolestaan joissakin tilanteissa helpottaa oikeudenkäyntiin osallistumista, vähentää matkustamisen tarvetta sekä lieventää tilanteeseen liittyvää psyykkistä kuormitusta, etenkin jos fyysinen läsnäolo oikeussalissa tai syytetyn kohtaaminen olisi raskasta.
Selkein ero näkyi ammattiryhmien välillä. Tuomarit ja syyttäjät arvioivat etäkuulemisten oikeudenmukaisuutta hyvin samansuuntaisesti, kun taas puolustusasianajajat suhtautuivat niihin selvästi kriittisemmin. Ero voi liittyä siihen, että eri ammattiryhmät tarkastelevat samaa oikeudenkäyntiä erilaisista tehtävistä ja institutionaalisista asemista käsin. Tuomareille voivat korostua menettelyn hallittavuus ja sujuvuus, syyttäjille prosessin eteneminen ja toimivuus, kun taas puolustusasianajajan näkökulmasta keskiössä ovat asiakkaan oikeudet ja puolustuksen käytännön toimintaedellytykset. Siksi etämenettelyihin liittyvät haasteet voivat korostua juuri puolustuksen työssä, esimerkiksi luottamuksellisessa yhteydenpidossa asiakkaaseen, tämän reaktioiden havainnoinnissa sekä mahdollisuudessa seurata ja tulkita oikeussalin vuorovaikutusta kokonaisuutena.
Tuloksesta ei kuitenkaan voida päätellä, että juuri etäkuulemiskokemus itsessään tekisi suhtautumisesta myönteisempää, sillä tutkimus ei mahdollista syy–seuraussuhteiden osoittamista. Yhtä hyvin voi olla, että etämenettelyihin jo valmiiksi myönteisemmin suhtautuvat ammattilaiset osallistuvat niihin useammin tai kokevat ne toimivammiksi. Havainto kuitenkin viittaa siihen, että nimenomaan käytännön kokemus etäkuulemisista voi olla arvioiden kannalta merkityksellisempää kuin yleinen työkokemus rikosprosessista. Tämä korostaa myös koulutuksen, selkeiden käytäntöjen ja toimivan teknisen tuen merkitystä etämenettelyjen kehittämisessä.
Suomen ja Ruotsin välillä havaittiin aluksi selvä ero: Suomessa työskentelevät vastaajat arvioivat etäkuulemisten oikeudenmukaisuutta ruotsalaisia vastaajia myönteisemmin. Kun tarkastelussa huomioitiin vastaajien ammattirooli, maiden välinen ero ei kuitenkaan enää ollut tilastollisesti merkitsevä. Tulos viittaa siihen, ettei eroa ole syytä tulkita suoraviivaisesti maiden oikeuskulttuurien väliseksi, vaan se selittyi ainakin osittain sillä, miten eri ammattiryhmät jakautuivat Suomen ja Ruotsin aineistoissa. Tässä tutkimuksessa vastaajan asema rikosprosessissa näyttäytyikin työskentelymaata keskeisempänä tekijänä oikeudenmukaisuusarvioiden kannalta.
Etäkuulemisia koskevaa keskustelua ei lopulta kannata, tai ole edes mahdollista typistää kysymykseen siitä, ovatko etä- vai lähioikeudenkäynnit parempia. Olennaisempaa on kysyä, missä tilanteissa etäkuuleminen toimii, kenelle se toimii ja millaisin järjestelyin sen oikeudenmukaisuus voidaan turvata. Tutkimukseni perusteella etäkuuleminen ei näyttäydy oikeusammattilaisille automaattisesti lähikuulemista epäoikeudenmukaisempana vaihtoehtona. Samalla erityisesti puolustusasianajajien kriittiset arviot muistuttavat siitä, ettei tehokkuus voi olla ainoa etämenettelyjen kehittämistä ohjaava tavoite. Osana E-ViVi-hanketta laadittiin lisäksi käytännön suosituksia ammattilaisille etäkuulemisten toteuttamiseen. Suositukset löytyvät HEUNIn verkkosivuilta.
Kun oikeussali siirtyy yhä useammin ruudulle, on tärkeä huolehtia siitä, ettei yhteyden muodostaminen tarkoita yhteyden menettämistä. Digitalisaation onnistumista ei lopulta ratkaise vain se, toimiiko videoyhteys teknisesti, vaan se, kokeeko jokainen oikeudenkäynnin osapuoli voivansa osallistua prosessiin aidosti, tulla kuulluksi ja saada asiansa käsitellyksi oikeudenmukaisesti.
Sami Koivurinne
Kirjoitus perustuu Tampereen yliopistossa keväällä 2026 valmistuneeseen kandidaatintutkielmaan ”Oikeusammattilaisten arviot etäkuulemisten yhteydestä rikosprosessin koettuun oikeudenmukaisuuteen: vertailututkimus tuomareiden, syyttäjien ja puolustusasianajajien arvioista Suomessa ja Ruotsissa”. Linkki tutkielmaan . Tutkielmassa hyödynnettiin HEUNIn koordinoiman E-ViVi-hankkeen aineistoa.