Hu huu - kuuletteko minua?

25.6.2020 15.41
"Kuuletteko minua?" on kysymys, jonka kuulemme nykyään lähes päivittäin erilaisissa etätyösovelluksissa. Kysymys on myös paljon syvällisempi muun muassa rikoksen uhrin näkökulmasta. Oikeudenkäynnin perusperiaatteisiin kuuluu asianosaisten kuuleminen. Rikoksen uhrien asemaa edistävät toimijat ovat vuosikausia pyrkineet saamaan uhrien äänen paremmin kuuluviin. Mutta, mitä se kuunteleminen oikeastaan on? Itse jouduin muuttamaan käsitystäni kuuntelemisesta, kun törmäsin vastikään itselleni uuteen tieteenalaan eli kuuntelemisen tutkimukseen. Tällä suhteellisen tuoreella tieteenalalla on mm. todettu, että kuunteleminen ei ole passiivista, vaan tärkeä osa vuorovaikutusta.

Opin, että kuuntelemiseen kuuluu fyysisen kuulemistoiminnon lisäksi myös kognitiivisesti vaativat toiminnot kuten sanoman ymmärtäminen, sen muistaminen, tulkitseminen ja arviointi sekä siihen vastaaminen. Kuuntelemisella voi myös olla eri funktioita. Kuuntelemisen tarkoitus voi olla pelkästään välitetyn viestin sisältämän informaation omaksumiseen. Mutta yleensä kuulemiseen
kuuluu viestin ymmärtämisen lisäksi se, että siihen myös vastataan (verbaalisesti tai nonverbaalisesti). Useimmiten kuunteleminen on aktiivinen osa vuorovaikutusta ja tätä kautta mm. tärkeä osa ihmissuhteiden luomista ja vahvistamista. Kuuntelemiseen liittyvät käsitykset (kuten ajatus siitä, että kuulija on passiivinen ja puhuja on aktiivinen) ovat läsnä kaikessa vuorovaikutuksessa. Oikeussaliympäristössä sillä, miten kuuleminen ymmärretään ja miten se toteutuu, korostuu, koska se kuka kuulee ja miten, vaikuttaa sekä asianosaisten oikeudenmukaisuuden kokemukseen että konkreettisesti ihmisten oikeuksien määrittämiseen.

Tutkimusten mukaan rikoksen uhrien kokemus rikosoikeusprosessista ml. sen oikeudenmukaisuudesta riippuu paljolti siitä, miten rikosoikeusjärjestelmän toimijat huomioivat ja kohtaavat uhrin. HEUNI on mukana Euroopan komission rahoittamassa RE-just hankkeessa, jossa kehitetään työkaluja rikoksen uhrien kohtaamiseen. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa teimme kirjallisuuskatsauksen, jossa tarkastelimme sitä, mitä haasteita rikosten uhrit kohtaavat Suomessa rikosprosessissa. Tunnistamiemme haasteiden yhdistävä tekijä oli se, että uhrin näkökulma ei tullut ymmärretyksi. Tämä johtuu varmaan osittain siitä, että rikosoikeusjärjestelmän toimijoille rikollisten tekojen ja niiden uhrien kohtaaminen on arkipäivää, kun taas uhreille kohtaaminen on useimmiten ainutkertainen. Uhreille tilanne on uusi ja usein pelottava, eivätkä suurin osa rikoksen uhreista voi tietää miten prosessi etenee tai millaisia oikeuksia heillä on prosessissa. Tämän ja myös mahdollisen traumatisoitumisen vuoksi uhri ei välttämättä pysty sisäistämään eli kuulemaan viranomaisilta saamaansa informaatiota. Ja toisaalta kokeeko uhri, että häntä kuullaan osana prosessia? Jos ei, miten voisimme vahvistaa rikosoikeustoimijoiden kuulemisen taitoja ja sitä kautta uhrin kokemusta siitä, että häntä kuullaan ei vain muodollisesti vaan niin, että hänelle myös jää kuulemisen kokemus.

Inka Lilja, erikoissuunnittelija, HEUNI 
 

Mielenkiintoista lisälukemista:

Re-just hankkeen maaraportti: ”Rikoksen uhrin asema ja nykyiset käytännöt Suomessa
Sanna Ala-Kortesmaa & Tuula-Riitta Välikoski: "Käräjätuomarien ja syyttäjien käsitykset kuuntelemisesta"
Sanna Ala-Kortesmaa & Tuula-Riitta Välikoski: "Suullisuuden periaate vuorovaikutuksen näkökulmasta" (Oikeus-lehti)
Tuula-Riitta Välikoski, Timo Saranpää, Tuulia Paulanno ja Teemu Kulmakorpi: "Todistajankuulustelukokemus vuorovaikutustilanteena oikeudenmukaisuuden näkökulmasta" (Oikeus-lehti)

Blog