Paavo Teittinen toi vuonna 2025 julkaisemassaan kirjassa Pitkä vuoro esiin, että Suomessa esiintyy laajamittaista hyväksikäyttöä eri aloilla, mutta hyväksikäytön uhrien oikeudet eivät kuitenkaan toteudu Suomessa valvonnan puutteen, hyväksikäyttörikosten kirjaamatta jättämisen sekä liian pitkälle venyvien oikeusprosessien vuoksi. Päädymme usein kritisoimaan viranomaisia huonosta työstä, mutta unohdamme samalla taustalla vaikuttavat rajalliset resurssit, viranomaisten koulutuksen riittämättömyyden ja lainsäädäntömme puutteet. Suomen oikeusjärjestelmän ruuhkautuminen ja täten liian pitkät käsittelyajat niin esitutkinnoissa kuin tuomioistuimissa mahdollistavat rikossyytteiden vanhenemisen ja tutkintojen keskeytymisen. Samaan aikaan meiltä puuttuu mahdollisuus antaa hallinnollisia sanktioita työnantajille tilanteissa, joissa ei ole syytä epäillä rikosta, mutta henkilö on esimerkiksi joutunut alipalkkauksen tai muun työsuojelurikkeen kohteeksi.
Viranomaistyön rinnalla hyväksikäytön torjumisessa haasteita tuo myös sen juurtuminen yhteiskuntamme rakenteisiin. Riskialoilla käytäntöön iskostuneet alihankintaketjut ja väärin perustein käytettävä kevytyrittäjyys mahdollistavat hyväksikäytön, jossa heikoimpaan asemaan jää itse työntekijä. Viheliäiseksi ongelmaksikin (wicked problem) kutsuttu ilmiö antaa siitä hyötyville henkilöille laajat mahdollisuudet toimia harmaan talouden parissa ilman suurta riskiä kiinnijäämisestä. Hyväksikäytöstä hyötyvät tekijät vaikuttavatkin olevan aina askeleen edellä viranomaisia, jolloin sen torjunta vaatii viranomaisilta perehtyneisyyttä ja laajaa osaamista aiheesta, mutta myös työn tilaajilta vastuun kantamista. Pelkästään lakeja ja säädöksiä noudattamalla yritysten ja julkisten hankintayksiöiden on haastava puuttua ongelmaan. Tehokkaammat vastuullisuustoimet taas perustuvat pitkälti vapaaehtoisiin toimenpiteisiin.
Se, että hyväksikäyttötapauksia nousee julkisuuteen yhä enemmän, kertoo myös siitä, että ilmiötä osataan tunnistaa aiempaa paremmin. Suomessa on kehitetty rakenteita ja toimintamalleja, joiden avulla rikosmuodon tunnistaminen ja ehkäisy on monelta osin ollut Pohjoismaiden kärkeä. Vaikka uutisoinnin myötä työperäinen hyväksikäyttö voi vaikuttaa tuoreelta ilmiöltä Suomessa, on ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö tunnistettu jo 2010-luvun alussa ravintola-, rakennus- ja maatalousaloilla. Ilmiön torjumiseksi onkin tehty pitkäjänteistä työtä: meillä toimii työperäisen hyväksikäytön torjuntaan erikoistuneita viranomaisia, kuten Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä, poliisin ihmiskaupan vastainen ryhmä, työsuojelun ulkomaalaistarkastajia, ammattiliittojen hyväksikäytön torjunnan yksiköitä sekä järjestötoimijoita, jotka yhdessä pyrkivät paljastamaan hyväksikäyttöä entistä järjestelmällisemmin sekä auttamaan uhreja saamaan oikeutta.
Jotta voimme kehittyä edelleen, on tärkeää tarkastella myös naapurimaiden toimivia käytäntöjä ja hyödyntää niitä myös Suomen toimintamallien ja lainsäädännön kehittämisessä. Islannissa ammattiliittojen ja valtion viranomaisten tiivis yhteistyö on parantanut ulkomaalaisten työntekijöiden oikeuksien toteutumista ja auttanut tuomaan hyväksikäyttötapaukset aiempaa tehokkaammin näkyville. Virossa on työriitakomitea, jonka kautta työntekijät voivat hakea maksamattomia palkkojaan. Hollannissa taas työsuojeluviranomaisilla on mahdollisuus määrätä hallinnollisia sanktioita työnantajille alipalkkauksesta, jonka sakko voi olla jopa 10,000 €/työntekijä. Norjassa puolestaan palkkavarkaus on kriminalisoitu, ja työehtoja rikkovat työnantajat voidaan velvoittaa maksamaan puuttuvat palkanosuudet sanktioiden kera. Toimintamallia on pidetty konkreettisena ja työnantajia selkeästi ohjaavana rangaistuskeinona ja sitä on toivottu myös osaksi Suomen lainsäädäntöä.
Hyväksikäytön ehkäiseminen tulevaisuudessa vaatii sen, että turvaamme riittävät resurssit ja osaamisen viranomaisille, jotka työskentelevät hyväksikäytön paljastamiseksi. Ilmiön torjunta ei onnistu ilman erityiskoulutettuja ammattilaisia, jotka tuntevat sen monimutkaiset toimintamallit, ymmärtävät pitkien alihankintaketjujen ongelmallisuuden sekä tunnistavat uhrien haavoittuvan aseman. Onnistuneesti selvitetyt tapaukset lisäävät myös luottamusta viranomaisiin ja edesauttavat piilossa olevien tapausten esilletuloa.
Lopulta meidän on kysyttävä itseltämme, millaiseen yhteiskuntaan haluamme kuulua. Työperäisen hyväksikäytön kitkeminen vaatii sekä yhteiskunnallista tahtoa että konkreettista panostusta valvontaan ja tutkintaan. Vasta silloin voimme sanoa tehneemme osamme sen varmistamiseksi, että Suomessa työn arvoa ei mitata halvan hinnan vaan ihmisarvon kautta.
Jenna Kenttälä, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI
Kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran Harmaa talous & talousrikollisuus -blogissa
Lähteet:
Valvontamalli työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi -opas
Rakentaja: Uusi tiimi taistelee työperäistä hyväksikäyttöä vastaan